perjantai 17. huhtikuuta 2015

ITK 2015

Tässä muutamia poimintoja tämän kevään ITK-päiviltä.

ISOverstaan hankkeen kautta tuotetuista pedagogisista malleista esiteltiin kaksi: psykologian kertauskurssin oppijalähtöinen toimintamalli sekä videoita ja pelillisyyttä kieltenopetukseen.

Resurssit eivät rajoita-esityksessä kerrottiin esimerkkejä, miten Turussa on kutsuttu etävieraita luokkaan tai viety luokka virtuaalivierailulle esim. eläinhoitolaan. Etävieraita löytyy vaikkapa asiantuntijaverkostosta.

Sastamalan verkostolukion viime vuoden ITK:ssa esittelemä Aikamatkaaja-hanke oli vuoden aikana edistynyt ja heillä oli näytteillä uusia hienoja seinätauluja eri vuosisadoilta.

Digitaalisista oppikirjoista ja tablettien käytöstä käytiin rehellistä keskustelua - toisaalta niiden avulla on motivoitu oppilaita ja toisaalta vielä on paljon kehitettävää sekä materiaaleissa että verkkojen ja laitteiden toimintavarmuudessa.

Mehackit tarjoaa luovan teknologian kursseja lukioihin ilmaiseksi. Aiheista ja toteutuksesta löytyy lisätietoa heidän verkkosivuiltaan.

Olarin lukiossa digitaalista tarinankerrontaa oli käytetty hienosti historian sukututkimuskurssilla. Kurssin aikana oppilaat tekivät iMoviella tarinan omasta suvustaan nivoen sen Suomen historiaan.

Ei kommentteja: