tiistai 24. tammikuuta 2012

Tulevia tapahtumia


Vuoden ensimmäinen LUKU-verkoston koulutus (Moodlen jatko) on jo ohi, mutta muita koulutuksia ja tapahtumia on tulossa.

Viime vuonna sovittiin johtoryhmässä, että verkoston kesken jaetaan mahdollisimman monia hyväksi havaittuja tvt-käytänteitä. Niinpä perustettiin myös Wilma-tiimi, jonka ensimmäinen kokoontuminen on tällä viikolla Karjaalla.

Perinteinen LUKU-verkoston arviointiseminaari on 8.2. klo 12-16 myöskin Karjaan lukiolla. Samassa paikassa on myös 30.3. klo 12-16 ISOverstaan aluekokous.

ISOverstaan järjestämä Second Life- koulutus Nummi-Pusulan lukiolla tulee pian hiihtoloman jälkeen eli 8.3. klo 12-16 ja siihen voi jo ilmoittautua ISOverstaan koulutuskalenterissa.

Myöhemmin keväällä 23.4. klo 14.30-17.30 LUKU-verkosto järjestää Hot Potatoes-koulutuksen Vihdin lukiolla.

Tervetuloa mukaan koulutuksiin!

Lisää koulutustoiveita voi myös lähetellä meille koordinaattoreille mirva.kaski(at)nummi-pusula.fi ja kaisa-mari.majamaki(at)lohja.fi