torstai 21. elokuuta 2008

Tervetuloa syksy!

Lomat on vietetty ja on aika palata taas arkisten askareiden ääreen. Tuttuna asiana palaa myös koulujen arkeen verkko-opetukseen liittyvä toiminta. LUKU-verkostossa käynnistellään syyskuulla ensimmäisiä moodle-koulutuksia, kohderyhmänä aluksi verkko-opetuksen tutorit oppilaitoksissa. Heistä tehdään moodlen pääkäyttäjiä, joten piakkoin on yhteisen moodlen käyttäminen erittäinkin joustavaa eri oppilaitoksissa, kun on henkilö omassa talossa jonka puoleen voi kääntyä lähes kaikissa moodleen liittyvissä tilanteissa. Opot ovat vuorossa myöhemmin syksyllä.
Tässä syyskuun alkupuolella pidetään ISOverstaan info-tilaisuuksia eri kouluissa, kiertelemme Anun kanssa teitä tapaamassa. Tarkoituksenamme on, että jokainen opettaja tietää mitä voisi saada ISOverstaan palveluista itselleen.
ISOverstaan kurssipohjia on siirretty meidän moodleen, ja niitä on tulossa sinne vielä lisääkin, jahka tässä ennätetään...jos haluat jonkin kurssipohjan käyttöösi, niin laitapa viestiä tulemaan niin yritän hoitaa sen oitis sinulle. Paljon niitä olette jo ottaneetkin käyttöönne, ja sehän se juuri olikin tarkoitus! Hyvä alku siis.
Olen tämän lukuvuoden projektikoordinaattorina LUKU-verkostossa 1 päivä/viikko - annoksella. Vähän vaihtelee jaksoittain milloin sen päivän pystyn pitämään. Tässä ensimmäisessä jaksossa olen puolikkaat tiistaista ja torstaista. Täytyy nimittäin välillä opettaakin - laboranttiopiskelijat ottavat osansa ajastani. Paluu opetustyöhön parin projektivuoden jälkeen maistuu mansikalta, ja nytpä pääsen kokeilemaan käytännössä kaikkea tätä moodleen liittyvää. Ollaanpa kuulolla puolin ja toisin - näitä LUKU-verkoston sivuja kannattaa aina välillä käydä tsekkaamassa osoitteessa www.luku.fi - josko siellä olisi jotain myös sinulle.